KARI TOLVANEN


Kari



Kansanedustaja
Olen kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta.
Viisikymppinen ja tyytyväinen elämään
Olen yli viisikymppinen elämääni tyytyväinen mies. Olen syntyisin Helsingistä, mutta lähes kolmekymmentä vuotta olen asunut Espoossa. Myös muu Uusimaa on minulle tuttua läheisteni kautta.
Toinen kausi eduskunnassa
Toimin lakivaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi olen varajäsenenä hallinto-ja tarkastuvaliokunnissa. Näissä pystyn vaikuttamaan mm. tavallisen ihmisen turvallisuuteen liittyviin päätöksiin.
Ennen kansanedustajan työtä olin lähes 30 vuotta poliisina Helsingissä ja Espoossa. Valtaosan tästä ajasta olin Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä, jonka johtajana olin kymmenen vuotta. Tässä työssä näin joka päivä koko yhteiskuntaa koskettavia ongelmia, kuten nuorten syrjäytymistä ja itsemurhia, läheisväkivaltaa, murhia, raiskauksia ja lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia sekä ikäihmisten hoidon laiminlyöntiä. Poliisityö on tuonut näkemyksiini konkretiaa ja ns. tervettä maalaisjärkeä, jota yritän viljellä myös eduskuntatyössä.
Vapaa-aikaa vietän mieluiten mökillä. Parhaiten rentoudunkin mökin rantasaunan terassilla. Hyötyliikunta ja pitkät kävelylenkit ovat tapani huolehtia fyysisestä kunnosta.